Petteri Koposen ja Eezyn yhteistyö jatkuu

Eezyn ja Petteri Koposen yhteistyö jatkuu

Eezy Osk ja vastikään FC Barcelonaan siirtynyt, myös Susijengin kantaviin hahmoihin kuuluva koripalloilija Petteri Koponen jatkavat kesän Eezy Basket –katukoristurnauksesta käynnistynyttä yhteistyötään myös vuonna 2017.

On hienoa jatkaa erinomaisesti käynnistynyttä yhteistyötä Petterin kanssa. Suomessa eletään koripallobuumia ja uskon, että esimerkiksi Susijengin menestys saa yhä useammat nuoret aloittamaan pelaamisen. Me haluamme olla mukana innostamassa ja tukemassa lasten ja nuorten korisharrastusta”, kertoo Eezyn toimitusjohtaja Titta Teittinen.

Lasten ja nuorten hyväksi toimiminen istuu hyvin Eezyn arvomaailmaan, jonka kivijalkana ovat perustamisesta lähtien olleet ihmisläheisyys ja yksilön mahdollisuuksien tukeminen.

Mahdollisuus työllistää itsensä kuuluu kaikille. On kaikkien etu, että siihen on tarjolla monenlaisia malleja, joista valita se itselle sopivin vaihtoehto. Eezy tekee oman työn laskuttamisesta ja paperitöistä niin helppoa ja huoletonta, ettei niistä ainakaan muodostu työllistymisen kynnyskysymystä”, perustelee Teittinen.

Petteri Koponen huippu-urheilijana edustaa yhtä ammattiryhmää, jonka työura ei ole ihan se kaikkein tavanomaisin.

Omiinkin kokemuksiin peilaten on helppo ymmärtää tarve Eezyn palveluille. Siksikin yhteistyöhön Eezyn kanssa oli ilo ryhtyä, samankaltaisista arvoista puhumattakaan. Esimerkiksi Eezy Basketiin mukaan lähtemistä ei tarvinnut miettiä hetkeäkään – erityisesti, kun turnauksen tuotto meni lyhentämättömänä lasten ja nuorten koripalloharrastuksen tukemiseen.” Koposen mukaan Suomessa olikin nimenomaan katukoristurnauksen mentävä aukko:

Eezy Basket on tärkeä tapahtuma suomalaiselle korikselle, ja meiltä on puuttunut tällainen tapahtuma. Toivon, että Eezy Basketista muodostuu pitkään elävä perinne, joka vie suomalaista korista eteenpäin.

Tulevana vuonna yhteistyö Eezyn ja Petteri Koposen välillä laajenee ja luonnollisesti Petteri on mukana myös ensi kesän Eezy Basketissa.