Osa-aikatyön palkka ei enää viivästytä työttömyysetuutta

Kelan 14.12.2018 julkaiseman tiedotteen mukaan sovitellun työttömyysetuuden maksaminen muuttuu. Jatkossa osa-aikaisen työn palkkatulo vaikuttaa työttömyysetuuteen vasta silloin, kun palkka on maksettu. Näin osa-aikaisen työn vastaanottaminen ei enää viivästytä työttömyysetuuden maksamista. Muutos tulee voimaan 1.4.2019. Jos esimerkiksi huhtikuussa aloitetun osa-aikatyön palkka maksetaan toukokuussa, palkka sovitellaan yhteen vasta toukokuun työttömyysetuuden kanssa. Huhtikuulta työttömyysetuus maksetaan täytenä. Työn vastaanottaminen […]

VMP vahvistaa osaamistaan ostamalla Henkilöstötalo Voiman

VMP OYJ YHTIÖTIEDOTE 28.11.2018 KLO 14.00 VMP-konserni vahvistaa asemaansa Suomen henkilöstöpalvelumarkkinalla ostamalla Henkilöstötalo Voiman.  Kokonaisvaltaiseen asiakasyritysten kehittämiseen keskittynyt Voima tarjoaa henkilöstövuokrauksen lisäksi muun muassa rekrytointipalveluita ja soveltuvuusarviointeja. Yrityskauppa kattaa Yrityspalvelu Voima Oy:n, Voima Rakentaminen Oy:n ja Työpalvelu Voima Oy:n osakekannat. Henkilöstötalo Voima on perustettu vuonna 2011. Yhtiön toimipisteet sijaitsevat Tampereella, Helsingissä ja Hämeenlinnassa. Olemassa olonsa aikana Henkilöstötalo Voima on työllistänyt […]

Tampereen neuvontapisteemme on muuttanut

Eezyn Tampereen neuvontapiste on muuttanut uuteen osoitteeseen. Neuvontapisteen löydät VMP:n toimiston yhteydestä nyt osoitteesta Pellavatehtaankatu 25, 33100 Tampere.  Tervetul0a käymään!

Kysely: Itsensätyöllistäjät toivovat helpottavia muutoksia eläkevakuuttamiseen

Laskutuspalveluita käyttävät itsensätyöllistäjät eli niin kutsutut kevytyrittäjät kokevat yrittäjän eläkevakuutuksen (YEL) vaikeaksi. Yli 70 prosenttia heistä haluaisi vakuuttaa itsensä työntekijän eläkevakuutuksen (TyEL) kaltaisella mallilla. Vakuuttamisvelvollisuuden ulkopuolelle jäävät itsensätyöllistäjät voivat jäädä ilman eläketurvaa. Tiedot käyvät ilmi työeläkeyhtiö Elon ja Uusi työ ry:n teettämästä kyselystä. Työeläkeyhtiö Elo ja Uusi työ ry ovat selvittäneet nk. kevytyrittäjien eli ilman […]

Eezy vahvasti mukana uudessa UusioUra -tapahtumassa 5.2.2019

UusioUra on ensimmäinen erityisesti yli 45-vuotiaille järjestettävä uravalmennus ja rekrytointitapahtuma pääkaupunkiseudulla, joka murtaa myyttejä keski-iän ylittäneiden työkyvystä ja työhaluista. Tapahtuma on tarkoitettu ensisijaisesti uutta työpaikkaa tai ammattia etsiville.  Myös yrittämisestä tai yrittäjämäisestä toiminnasta kiinnostuneet löytävät tapahtumasta erilaisia tapoja toiminnan käynnistämiseen. Aika: 5.2.2019 klo 10-19. Paikka: Kaapelitehtaan Merikaapelihalli, Helsinki UusioUrassa on esillä mahdollisimman kattavasti kaikki se toiminta, jota […]

Eezyn neuvontapiste avattu Kouvolaan

Eezyn neuvontapisteverkosto on jälleen laajentunut: uusi neuvontapiste on avattu Kouvolan VMP:n toimiston yhteyteen. Yhteystiedot: puh. 09 4242 1563 sähköposti:  kouvola@eezy.fi Keskikatu 4 (VMP:n toimisto) 45100 Kouvola Reittiohjeet Henkilökohtaiseen tapaamiseen voit varata ajan puhelimitse tai sähköpostitse. Katso kaikkien Eezyn neuvontapisteiden yhteystiedot.

Eezyn neuvontapisteet nyt myös Turussa ja Tampereella

Eezyn neuvontapisteverkosto on jälleen laajentunut: uudet neuvontapisteet on avattu Turun ja Tampereen VMP:n toimistojen yhteyteen. Yhteystiedot: Turku Maariankatu 6 b, 20100 Turku (VMP:n toimisto) puh. 09 4242 1562 sähköposti: turku@eezy.fi   Tampere Tuomiokirkonkatu 36, 33100 Tampere (VMP:n toimisto) puh. 09 4242 1561 sähköposti: tampere@eezy.fi   Henkilökohtaiseen tapaamiseen voit varata ajan puhelimitse tai sähköpostitse. Katso kaikkien Eezyn […]

Vastaa kyselytutkimukseen kevytyrittäjien eläkevakuuttamisesta (YEL)

Sosiaali- ja terveysministeriössä mietitään parhaillaan, mitä muutostarpeita yrittäjien eläkelainsäädäntöön liittyy. Tietoa laskutuspalveluyritysten käyttäjien mielipiteistä ei kuitenkaan ole. Siksi nyt on tärkeää kuunnella sinua ja ajatuksiasi kehittämistarpeista. Uusi työ ry, työeläkeyhtiö Elo ja Aula Research toteuttavat eläkevakuuttamiseen liittyen kyselytutkimuksen. Haluaisimme kuulla sinun näkemyksesi eläketurvasta: miten se mielestäsi toimii, voiko siihen luottaa ja miten sitä pitäisi kehittää? […]

Tapaturmavakuutus- ja työnantajan sairausvakuutusmaksu: arvonlisäverotuksen ennakkoratkaisu tuki Eezyn näkemystä

Verohallinnon joulukuussa julkaisema uusi ohjeistus laskutuspalveluille synnytti eriäviä tulkintoja ohjeen sisällöstä. Eezyn tulkinta jo tuolloin oli se, että tapaturmavakuutusmaksuun ja työnantajan sairausvakuutusmaksuun ei arvonlisäverolain perusteella tule lisätä arvonlisäveroa. Teimme Verohallintoon asiasta ennakkoratkaisupyynnön alkuvuodesta. Kesäkuussa saamamme ennakkoratkaisun (P0000899762) mukaan tapaturmavakuutusmaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu eivät ole arvonlisäverolaissa tarkoitettua myyntiä. Tämä tarkoittaa, että Eezyn kautta maksettavasta palkasta pidätettäviin […]

Suomen suurin katukoristurnaus Eezy Basket pelataan 18.-19.8.2018

Olemme aktiivisesti mukana yhteiskunnassa myös oman liiketoiminta-alueemme ulkopuolella. Haluamme myötävaikuttaa nuorten hyvinvointiin tukemalla nuorten urheilua. Eezy Basket -katukoristurnaus on hyväntekeväisyystapahtuma, joka järjestettiin ensimmäisen kerran kesällä 2016 ja jo vuonna 2017 turnaus kasvoi Suomen suurimmaksi katukoristapahtumaksi, johon osallistui 85 joukkuetta. Eezy Basket on nimensä mukaisesti rento 3X3-katukoristapahtuma Helsingin sydämessä, Mäntymäen kentällä. Tervetuloa viettämään mukavaa viikonloppua 18.-19.8.2018 […]