Paljonko jää palkkaa, kun laskutus on 1.000 euroa?

 
 

Laskutussummaan lisätään alv, jos työ on ollut arvonlisäverollista. Esim. 23% arvonlisäverolla tulee laskun loppusummaksi 1.230 euroa.

 
Yleistä

Miksi Eezy on yritysmuodoltaan Osk? Tarvitseeko minun osallistua jotenkin osuuskunnan toimintaan?

Osuuskunta on yritysmuoto, joka mahdollistaa yrittämisen työsuhteessa ilman omaa yritystä. Osuuskuntayrittäjyys on viranomaistahojen hyväksymä ja vakiintunut yrittämisen muoto, joten toimintasi on laillisella ja turvallisella pohjalla.

Vaikka Eezy on osuuskunta, ei palvelun käyttö kuitenkaan edellytä liittymistä osuuskunnan jäseneksi. Koska et ole jäsen, sinun ei myöskään tarvitse osallistua osuuskunnan toimintaan.

Maksaako palvelun käyttöönotto? Edellyttääkö rekisteröinti sitoutumista johonkin?

Palvelun käyttäjäksi rekisteröityminen ei maksa mitään. Palvelun käytöstä peritään maksua vasta sitten, kun olet itse saamassa palkkaa. Ainoa maksusi on palvelumaksu, joka on 9 % arvonlisäverottomasta laskutussummastasi.

Palvelun käyttäjäksi rekisteröityminen ei sido sinua mihinkään, voit myös lopettaa palvelun käytön milloin tahansa. 

Oma toiminimi on helppo perustaa. Miksi valitsisin Eezyn?

Toiminimen tai osakeyhtiön perustaminen ei tosiaankaan ole vaikeaa, se onnistuu helposti vaikkapa www.perustayritys.fi palvelun avulla. Ratkaisevaa onkin se, että perustaessasi toiminimen tai yrityksen tulee sinusta yrittäjä, jolloin sitoudut myös yrittäjän velvollisuuksiin. Sinun on mm. huolehdittava yrittäjä-eläkkeen, ennakko- ja arvonlisäverojen maksusta, pidettävä kirjanpitoa, jne. Voit palkata tilitoimiston tekemään käytännön työt, mutta olet silti itse vastuussa siitä, että kaikki ilmoitukset ja maksut hoidetaan ajallaan. Todennäköisesti hoidat kuitenkin laskujen tekemisen, lähettämisen ja myyntireskontran hoidon itse.

Yrittäjäksi ryhtyminen tarkoittaa myös sitä, ettei sinulla ole mahdollisuutta saada työttömyyskorvausta. Varsinkaan alkavalla yrittäjällä ei aina ole toimeksiantoja, silti eläke- ja muut maksut on maksettava.

Eezyn kautta toimiessasi et ole yrittäjä, joten sinulla ei myöskään ole yrittäjän velvollisuuksia. Markkinoit palveluitasi, sovit töistäsi ja aikatauluistasi, Eezyn hoitaessa kaikki hallinnolliset ja lakisääteiset velvoitteet. Ansiosi maksetaan sinulle palkkana, josta on jo vähennetty kaikki kulut. Tulotasosi riippuu laskutuksesi määrästä, kuten tilanne olisi myös omassa yrityksessäsi. Suurena käytännön erona omaan yritykseen on se, että Eezyn kautta toimiessa on mahdollista saada työttömyyskorvausta niiltä päiviltä, jolloin sinulla ei ole työtä.

Eezyn palvelua ei siis ole perustettu siksi, että toiminimen/yrityksen perustaminen olisi vaikeaa tai monimutkaista. Eezy on perustettu helpoksi vaihtoehdoksi laskuttaa oma työ, tarvitsematta tyhtyä yrittäjäksi kaikkine velvollisuuksineen ja riskeineen.

Millä aloilla palveluanne voi käyttää? Onnistuuko nettikaupan pito?

Eezyn kautta voi toimia kaikilla aloilla, joilla myydään lähinnä omaa osaamista ja työtä. Mikäli toimintasi vaatii suuria investointeja kalustoon, tai harjoitat tavaran vähittäis- tai tukkumyyntiä, suosittelemme oman yrityksen perustamista.

Sellaisen nettikaupan pito, jossa myydään tuotteita suoraan kuluttajille käyttäen maksamista verkkopankin tai luottokorttien kautta, ei onnistu kauttamme. Tähän on syynä lähinnä se, että suoritusten olisi tultava meidän tilillemme, jolloin ajantasaisten maksutapahtumien välittäminen myyjälle olisi hankalaa.

Kumpi on tuottavampi toimintamuoto, oma toiminimi vai Eezy?

Tähän ei ole yleispätevää laskukaavaa, koska näitä asioita ei voi suoraan verrata. Mikäli teet itse laskutuksen ja kirjanpidon, ja sinulla on aina riittävästi töitä, tuottaa oma yritys paremman rahallisen tuloksen. Mutta mikäli lasket omille paperitöille jonkun hinnan, ja jos vielä töiden väliin jää joskus työttömyysjaksoja, on Eezy todennäköisesti taloudellisesti kannattavampi vaihtoehto. 

Myös eläkejärjestelmien erilaisuus hankaloittaa vertailua. Omassa yrityksessä joudut ottamaan YEL eläkevakuutuksen, Eezyn kautta saaduista tuloista maksetaan normaali työeläkemaksu. Varsinkin aloittava yrittäjä määrittelee eläkemaksunsa minimiksi, jolloin ansiotaso näennäisesti toki suurenee, mutta eläkettä ei käytännössä kerry. Eezyn kautta saaduista tuloista maksetaan normaali työeläkemaksu, joka pienentää jonkin verran käteen jäävää ansiota, mutta toisaalta kerryttää täysimääräisesti eläkettä.

Olenko Eezyn kautta toimiessani yrittäjä vai palkansaaja?

Olet palkansaaja Eezyn ollessa työnantajasi. Työsuhde on määräaikainen, ja kestää aina kulloisenkin toimeksiannon ajan.

Välittääkö tai markkinoiko Eezy käyttäjäksi rekisteröityneiden työsuorituksia?

Emme välitä tai markkinoi töitä. Jokainen Eezyn kautta työskentelevä markkinoi itse omaa työtään ja palvelujaan.

Sopiiko Eezy minulle?

Teen töitä eri toimeksiantajille freelance verokortilla. Miten Eezyn kautta toimiminen muuttaisi tilannettani?

Freelance verokortilla, kuten muillakin verokorteilla työskennellessä muodostuu aina työsuhde, jolloin toimeksiantaja joutuu hoitamaan kaikki työnantajan lakisääteiset velvollisuudet. Varsinkin projektiluonteisissa sekä lyhytaikaisissa työtehtävissä tämä koetaan hankalaksi. Toimiessasi Eezyn kautta voi toimeksiantajasi ostaa työtäsi laskulla, joutumatta työnantajan asemaan. Tämä lisää työtilaisuuksiasi.

Voinko toimia useammalla kuin yhdellä toimialalla?

Kyllä voit, tähän ei ole rajoituksia Eezyn taholta.

Suunnittelen oman yrityksen perustamista, kannattaisiko kuitenkin aloittaa toiminta kauttanne?

Kyllä, suosittelemme! Eezyn avulla voit helposti ja riskittömästi testata sekä kehittää yritysideaasi. Aloittaessasi kauttamme voit heti keskittyä tuottavaan toimintaan, koska sinulla ei ole lainkaan yrityksen perustamiseen liittyviä velvollisuuksia. Mikäli päätät myöhemmin perustaa oman yrityksen, se on huomattavasti riskittömämpää, kun olet jo saanut kokemusta markkinoinnista sekä yrittäjämäisestä työskentelystä, ja sinulla on valmiita asiakkaita.

Ja mikäli toteat, ettei yrittäminen vastaakaan kuvitelmaasi, ei toimintasi lopettaminen Eezyn kautta toimittuasi edellytä mitään toimenpiteitä. Oman yrityksen perustettuasi vaatii sen lopettaminen ilmoituksia viranomaisille. Yrityksen perustettuasi menetät palkansaajan työttömyysturvasi,  sen takaisinsaaminen on hankalaa, vaikka olisitkin lopettanut yritystoiminnan. 

Voinko hakea starttirahaa myöhemmin perustettavaan omaan yritykseen, vaikka olen jo toiminut Eezyn kautta?

Starttirahaa hakiessasi lasketaan eduksesi valmiutesi toimia yrittäjänä, sekä yrittäjäkokemus. Menestyksellinen toiminta kauttamme luetaan eduksesi starttirahapäätöstä tehdessä.

Harkitsen oman yritykseni lopettamista, voinko jatkaa toimintaa Eezyn kautta?

Voit kyllä. Vaatimuksenamme on, ettei sinulla ole omaa aktiivisessa toiminnassa olevaa yritystä samaan aikaan, kun toimit Eezyn kautta. Voit lopettaa oman yrityksesi, tai keskeyttää sen toiminnan poistamalla se ennakkoperintä- sekä alv-rekisteristä.

Palvelun käyttö

Onko jotain minimivaatimusta siitä, kuinka usein ja kuinka paljon pitää laskuttaa?

Ei missään tapauksessa! Eezyä voi käyttää sekä kokopäiväisen toiminnan laskutukseen, tai sivutoimiseen satunnaiseen työskentelyyn, sekä kaiken kokoiseen toimintaan tältä väliltä. 

Voinko käyttää työssäni kumppania tai apulaista?

Voit käyttää yhtä tai useampaa apulaista, joiden kaikkien on kuitenkin rekisteröidyttävä palvelumme käyttäjäksi. Voitte jakaa laskutussumman sopimassanne suhteessa. Myös kumppanisi / apulaisesi voivat vähentää omat työn tekemisestä aiheutuneet kulunsa.

Haluaisin toimia sivutoimisesti Eezyn kautta. Joudunko maksamaan veroa sivutulon verokortin isomman veroprosentin mukaisesti?

Pidätämme veron meille toimittamasi verokortin mukaisesti, se voi olla päätoimen tai sivutulon verokortti. Tässä tapauksessa se olisi sivutulon verokortti, jossa usein on suurempi prosentti. Sivutulon verotus ei kuitenkaan lopullisessa verotuksessa ole sen ankarampaa kuin päätyösi verotuskaan. Verottaja laskee kaikki vuoden tulosi yhteen, ja verottaa kaikkia tuloja samalla veroprosentilla siitä riippumatta, onko ne ansaittu pää- tai sivutoimesta.

Toiminimen kautta työskennellessä pitää verottajan mukaan olla useampia toimeksiantajia. Onko Eezyn kautta mahdollista työskennellä jatkuvasti vain yhdelle toimeksiantajalle?

Voit hyvin työskennellä vain yhdelle toimeksiantajalle. Verottaja ei tähän puutu, koska toimit Eezyssä työsuhteessa.

Laskutus

Olenko käsittänyt oikein, ettei minun tarvitse itse tehdä ja lähettää laskuja? Miten ilmoitan laskutustiedot teille?

Kyllä, me teemme ja lähetämme laskut työstäsi. Ilmoitat laskutustiedot meille Eezyn extranetin välityksellä käyttäen helposti täytettävää sähköistä laskutuslomaketta. Jos tarvitset apua lomakkeen täyttämisessä, voit kysyä neuvoa arkisin klo 9-15 puh. 0400 341 021, tai sähköpostilla marjo.sneck@eezy.fi    

Voinko laskuttaa Eezyn kautta myös yksityishenkilöitä? Saako työn tilaaja kotitalousvähennyksen?

Voit laskuttaa kauttamme myös yksityishenkilöitä. Työn tilaajan on mahdollista saada työn osuudesta kotitalousvähennys, mikäli verottajan edellytykset täyttyvät.  Tällöin kannattaa huomioida jo laskutuksessa, että työn osuus on erotettu työhön mahdollisesti käytetyistä materiaaleista ja tarvikkeista.

Tarkistatteko antamani laskutustiedot ennen kuin teette ja lähetätte laskun asiakkaalleni?

Tarkastamme kaikki laskuun merkittävät tiedot ja korjaamme mahdolliset virheet ennen laskun lähettämistä. Mahdollisissa epäselvyyksissä saatamme myös ottaa yhteyttä sinuun oikeiden tietojen saamiseksi. Pyrimme aina siihen, että toimeksiantajasi saa työstäsi asianmukaisen ja virheettömän laskun.

Näkyykö lähetettävässä laskussa nimeni ja yhteystietoni?

Kyllä, laskun kohtaan "Viitteemme" tulee nimesi sekä halutessasi myös mahdollinen markkinointinimesi, yhteystietonasi on puhelinnumerosi. Toki voit tämän lisäksi tuoda oman nimesi / markkinointinimesi esiin myös varsinaisen laskutustekstin otsikkona, esim. "Kirsi Kasvin tekemät puutarhatyöt" tms. Lähetettävä lasku näyttää tältä.

Kuinka nopeasti laskuni lähtee eteenpäin? Voinko tarkistaa jostain, että laskuni on lähetetty?

Mikäli saamme laskutusmääräyksesi viimeistään klo 14, lähtee laskusi eteenpäin vielä samana päivänä. Useimpina päivinä saadaan kuitenkin kaikki klo 16 mennessä saapuneet laskutusmääräykset laskutettua. Nopea aikataulu edellyttää oikein täytettyä laskutusmääräystä, kannattaa siis tarkistaa laskutusmääräyksen tiedot vielä ennen lähettämistä.

Voit seurata laskutuksesi tilannetta reaaliaikaisesti extranetissämme.

Onko lähetettävien laskujen alv aina 23 %? Voinko laskuttaa liikunnanohjaajan työni käyttäen alennettua 9 % alv:a?

Kyllä voit, Eezyn kautta voi laskuttaa kaikilla käytössä olevilla alv-kannoilla. Myös arvonlisäveroton laskutus onnistuu, esimerkkeinä terveydenhuoltoalan ammattilaiset, freelance toimittajat, sekä esiintyvät taiteilijat. Jos et ole varma oman työsi alv-kannasta, saat vastauksen laskutuksen neuvonnastamme arkisin klo 9-15 puh. 0400 341 021, tai sähköpostilla marjo.sneck@eezy.fi

Voinko laskuttaa työni lisäksi myös materiaaleja ja tarvikkeita? Entä matkakuluja, esim. kilometrikorvauksia?

Voit laskuttaa työsi lisäksi myös käyttämiäsi materiaaleja ja tarvikkeita, sekä matkakuluja, päivärahoja, yms. Näitä voit laskuttaa toimeksiantajasi kanssa sopimillasi hinnoilla, matkakuluissa ei siis tarvitse noudattaa verottajan ohjeita verovapaista korvauksista. Verottajan ohjeet verovapaista korvauksista koskevat vain palkanmaksua, eikä verottaja siis määrittele laskutushintoja.

Mitkään laskutetut kulut eivät suoraan siirry palkanmaksussa huomioitaviksi verottomiksi korvauksiksi, niitten saamista varten sinun on aina täytettävä ja lähetettävä extranetistämme löytyvä kululomake. Verottomia korvauksia voidaan maksaa verottajan ohjeitten mukaisesti, niitä voidaan maksaa myös, vaikka et olisi niitä erikseen laskuttanut asiakkaalta.

Toimeksiantajani olisi ulkomainen yritys, voinko laskuttaa työn kauttanne? Voiko työn laskuttaa arvonlisäverottomana?

Ulkomaisen toimeksiantajan laskutus onnistuu hyvin. Laskutus on arvonlisäverotonta, mikäli toimeksiantajasi on EU:n ulkopuolella sijaitseva yritys. EU:n sisällä laskutaan useimmiten käänteisellä arvonlisäverolla, jolloin lasku lähtee meiltä ilman arvonlisäveroa, veron siirtyessä laskun saajan hoidettavaksi. Mikäli tiedossasi on vastaanottavan yrityksen VAT-number, eli ALV-numero, merkitse se laskutusmääräyksen "Huomautuksia" kohtaan, tällöin laskutus nopeutuu huomattavasti. Tuon numeron oikeellisuuden voi tarkastaa täältä.

Lisätietoa ulkomaan laskutuksesta voit kysyä arkisin klo 9-15 puh. 0400 341 021, tai sähköpostilla marjo.sneck@eezy.fi

Voiko Eezyn kautta laskuttaa, jos on käytettävä rakennusalan käännettyä arvonlisäveroa?

Laskutamme työn käännetyllä arvonlisäverolla, mikäli tehty työ sekä työn ostaja täyttävät verottajan määräykset käännetyn alv:n soveltamisesta. Laskutusmääräyksen "huomautuksia" kohtaan tulee merkitä toimeksiantajan y-tunnus, sekä selvennys tehdystä työstä, mikäli se ei riittävän hyvin selviä laskutustekstistä.  

Entä jos toimeksiantajani ei maksa laskuaan, kuka hoitaa perinnän? Voinko saada palkkaa, vaikka laskua ei ole maksettu?

Voit seurata laskutuksesi maksutilannetta extranetissämme. Mikäli asiakkaasi suoritus on myöhässä, voit käynnistää perintätoimenpiteet ottamalla yhteyttä laskutukseemme. Perinnästä ei koidu sinulle kuluja.

Eezyn, kuten yleensä muidenkin vastaavien osuuskuntien periaatteena on, että palkan maksun edellytyksenä on asiakkaan maksama lasku. Riskien minimisoimiseksi suosittelemme ainakin suuremmissa töissä laskutuksen jakamista useampaan erään, sekä laskutuksen tekemistä välittömästi työn tai laskutettavan työvaiheen valmistuttua. 

Palkanmaksu

Kuinka suuren osan laskutushinnasta saan palkkana?

Bruttopalkkasi on 72-75% arvonlisäverottomasta (alv 0%) laskutushinnastasi. Vastaavasti bruttopalkkasi on 58-61 % laskettuna arvonlisäverollisesta (sis. alv 23 %) laskutushinnastasi. Vaihtelu johtuu eri toimialojen erisuuruisista tapaturmavakuutuksen maksuluokista. Tarkemmat summat voi laskea extranettimme palkkalaskurilla.  
Kaikki maksamamme palkat ovat "lopullisia" palkkoja, eli sisältävät lomakorvauksen sekä muut mahdolliset varsinaisen palkan lisäksi maksettavat erät. 

Katso paljonko palkkaa jää, kun laskutus on 1000 euroa

Milloin palkkani maksetaan?

Normaalikäytäntömme on, että laskemme ja maksamme palkkasi viimeistään seuraavana arkipäivänä siitä, kun olemme saaneet maksusuorituksen laskusta. Voimme maksaa palkkasi myös toivomanasi myöhempänä ajankohtana, palkka on kuitenkin nostettava kahden kuukauden sisällä suorituksen saapumisesta.

Voit yhdistää useita pienempiä maksusuorituksia suuremmaksi eräksi, josta lasketaan yksi palkka. Saapuneita maksusuorituksia voit seurata reaaliaikaisesti extranetissämme.

Olen aloittamassa kodinhoitopalvelua, tuntiveloitukseni olisi 32 € sisältäen alv:n 23%, paljonko olisi palkkani?

Verotettava kokonaisansiosi olisi 19,30 € / tunti. Kannattaa huomioida, että kotitalousvähennyksen huomioiden tulee työsi lopulliseksi hinnaksi asiakkaalle vain 12,80 € / tunti.

Jos teen asiakkaalleni 2.000 € (sis. alv 23 %) maksavan kodin sisustusremontin, paljonko jää palkakseni?

Verotettava kokonaisansiosi olisi 1.172,31 €. Tässäkin kannattaa huomioida, että kotitalousvähennyksen huomioiden tulee työsi lopulliseksi hinnaksi asiakkaallesi vain 800 €. Tilityslaskelman näet tästä.

Kulujen korvaaminen

Sivuillanne lukee, että työn tekemisestä aiheutuneet kuluni voidaan korvata minulle, mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

Työn tekemisestä aiheutuneita kulujasi voivat olla esim. markkinointi-, työväline- ja tarvikekulut. Mikäli näitä kuluja ja hankintoja ei otettaisi mitenkään huomioon palkanmaksusi yhteydessä, olisi palkanmaksun perusteena koko asiakkaaltasi laskutettu summa. Tällöin myös tuosta työsi hintaan mahdollisesti sisältyvästä kulujen osuudesta menisivät samat sivukulut ja verot kuin palkastasi, jolloin saisit takaisin vain osan kuluihin menneistä rahoistasi.

Tämän vuoksi erotamme tuon kulujen osuuden asiakkaaltasi saadusta rahasta jo ennen palkanlaskentaa, ja korvaamme, eli maksamme sen sinulle kokonaisuudessaan takaisin. Vasta tämän jälkeen jäljelle jäävä summa on työn osuus, ja vain siitä otetaan kaikki palkanmaksuun liittyvät sivukulut. 

Nämä sinulle takaisin maksetut, eli korvatut kulusi, eivät ole palkkaa, eivätkä myöskään palkan yhteydessä maksettavia verottomia korvauksia, joten ne eivät näy palkkatodistuksessasi, eivätkä verottajalle lähettämissämme palkkailmoituksissa.

Minulle syntyy kuluja työhön, jonka voin laskuttaa vasta pitkän ajan kuluttua. Kuinka pitkän ajan kulukuitit ovat vähennyskelpoisia?

Kirjanpidon vaatimuksista johtuen voimme korvata kuluja vain sellaisten tositteiden perusteella, joiden päiväys on korkeintaan kaksi kuukautta taaksepäin palkanmaksupäivästä lukien. Mikäli sinulla on jatkuvaa laskutusta, ei tämä ole ongelma, koska tulevien töiden kuluja voi vähentää samaan aikaan laskutusvaiheessa olevien töiden yhteydessä. Kahden kuukauden sääntö saattaa aiheuttaa haittaa toimintaa aloitettaessa, tai silloin, jos laskutusta on harvemmin kuin joka toinen kuukausi.

Tässä kannattaa huomioida mahdollisuus vähentää kuluja myös omassa verotuksessa tulonhankkimisvähennyksenä.

Mikäli sinulle syntyy huomattavan suuria kuluja jo kauan ennen laskutusmahdollisuutta, saattaa oma yritys olla Eezyä sopivampi vaihtoehto. Omassa yrityksessä voi jaksottaa menoja vapaammin ja pitemmälle ajanjaksolle. 

Hankin tarvikkeita kerralla useampaan eri työhön, ostot ovat yhdellä kuitilla. Pitääkö hankintojen olla kohdennettu aina tiettyyn työhön?

Yksi menotosite voi kohdistua useampaan eri työhön.

Tarvitsen työssäni tietokonetta ja järjestelmäkameraa. Ovatko ne vähennyskelpoisia kauttanne?

Tietokoneen, kameran, tai puhelimen hankintamenoja ei voi käyttää vähennyksenä kauttamme. Tämä johtuu lähinnä siitä, että verottaja yleensä katsoo näihin hankintoihin sisältyvän myös yksityiskäyttöä. Näitten korvaaminen saattaisi johtaa siihen, että lopullisessa verotuksessa ainakin osaa vähennyksestä voitaisiin pitää palkkana. Näitten korvaaminen johtaisi myös siihen, että ne olisivat tosiasiallisesti meidän omaisuuttamme, jolloin niitten vaihtaminen tai myynti olisi hankalaa.

Näitten ja muitten vastaavien hankintojen osalta voit hakea henkilökohtaisessa veroilmoituksessasi tulonhankkimisvähennystä.

Mikäli toimintasi vaatii kalliin kaluston hankintaa, saattaa oma yritys olla Eezyä parempi vaihtoehto laajempien vähennysoikeuksien vuoksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että hankkiessasi kalustoa oman yrityksesi nimiin, joudut lunastamaan ne itsellesi mahdollisesti lopettaessasi yrityksesi.

Onko kulujen yhteismäärässä joku yläraja?

Mitään määriteltyä henkilö- tai työkohtaista ylärajaa kuluille ei ole. Työstä on kuitenkin aina jäätävä vähintään työehtosopimuksen mukainen minimipalkka kulujen korvaamisen jälkeen. Tämä saattaa joissain tapauksissa rajoittaa korvattavien kulujen, sekä myös verovapaitten korvausten käyttämistä.

Ohjeittenne mukaan kulukuitit pitää lähettää teille alkuperäisenä. Voinko skannata kuitit, ja lähettää ne sähköpostilla?

Kirjanpitolain määräyksistä johtuen tarvitsemme kuitit alkuperäisinä. Näin ollen skannattu, tai muukaan kopio ei siis riitä.

Tositteet, kuten muunkin postin voit lähettää meille vastauslähetyksenä ilman postimerkkiä merkitsemällä kuoreen:
 

Eezy
Tunnus 5017359
00003 VASTAUSLÄHETYS

                                                                                                                                                                                                       Voit Voit myös pyytää meiltä valmiita, postimaksuttomia palautuskuoria. Muistathan aina liittää mukaan myös omat tietosi, muutoin emme tiedä keneltä tositteet ovat!

Vakuutukset ja eläkkeet

Tarvitsenko omia vakuutuksia toimiessani Eezyn kautta? Mistä saan korvausta mahdollisessa työtapaturmassa?

Eezyn kautta toimiessasi et tarvitse omia vakuutuksia, koska Eezy on vakuuttanut sinut työnantajan lakisääteisillä vakuutuksilla. Mahdollisten työtapaturmien varalta Eezyllä on lakisääteinen tapaturmavakuutus.

Työni luonteen vuoksi minulla pitäisi olla vastuuvakuutus. Pitääkö minun ottaa se itse?

Eezyn palvelumaksuun sisältyy kaikki työt (lukuun ottamatta konsultointi- ja suunnittelutyötä) kattava vastuuvakuutus, joka korvaa mahdolliset vahingot 1 miljoonaan euroon saakka. Vakuutus on voimassa myös Suomen ulkopuolella tehtävissä töissä, lukuunottamatta Pohjois-Amerikkaa ja sota-alueita.

Vastuuvakuutus on automaattisesti voimassa, eikä sen voimassaolo vaadi sinulta mitään toimenpiteitä. Mikäli tarvitset todistusta vakuutuksen voimassaolosta esim. toimeksiantajallesi, voit pyytää sen neuvonnastamme.

 

Suunnittelu- ja konsultointityössä vaaditaan joskus erityistä konsultin vastuuvakuutusta, mutta vakuutusyhtiöt eivät myönnä sitä yksityishenkilöille. Voinko saada tämän Eezystä?

Voit saada suunnittelijan vastuuvakuutuksen käyttämästämme If Vahinkovakuutusyhtiöstä. Maksamasi vakuutusmaksu on vähennyskelpoinen kauttamme. Lisätietoja vakuutuksen hankkimisesta saat neuvonnastamme.

Tarvitseeko minun ottaa YEL eläke? Kertyykö Eezyn kautta tehdystä työstä eläkettä?

Et tarvitse yrittäjäeläkettä (YEL). Maksamme kaikista palkoista normaalit työeläkemaksut (TyEL).

Mikäli perustaisit oman yrityksen, olisi eläkejärjestelmäsi silloin YEL. Usein yrittäjä määrittelee eläkemaksunsa mahdollisimman pieneksi, tällöin jää saatava eläkekin pieneksi. Eezyn kautta toimiessasi kaikki ansiosi kerryttävät eläkettäsi täysimääräisesti.  

Työttömyysturva

Olen työtön, pitääkö minun ilmoittaa rekisteröitymisestä työvoimatoimistoon tai työttömyyskassaan?

Rekisteröitymisestä ei tarvitse ilmoittaa kumpaankaan, koska palvelun käyttäjäksi rekisteröityminen ei ole työsopimus.

Työvoimatoimistoni mukaan menettäisin oikeuteni saada työttömyyskorvausta, mikäli toimisin Eezyn kautta. Onko näin?

Tämä on valitettava väärinkäsitys työvoimatoimiston taholta. Todennäköisesti työvoimatoimiston virkailija ei ole perehtynyt toimintamalliimme, ja on virheellisesti luokitellut sinut yrittäjäksi. Olisit kuitenkin yrittäjä vasta silloin, jos sinulla olisi joku yrittäjän tunnusmerkeistä, esim. y-tunnus, YEL-eläke, tai rekisteröity toiminimi. Eezyn kautta toimiessasi olet palkansaajana työsuhteessa, Eezyn ollessa työnantajasi. Eezy maksaa palkan, sekä hoitaa työnantajan lakisääteiset velvollisuudet.

Et siis menetä työttömyysturvaasi toimiessasi kauttamme. Mikäli tässä asiassa esiintyy epäselvyyksiä, voit ottaa yhteyttä neuvontaamme arkisin klo 9-16 puh. 050 448 8332, tai sähköpostitse info@eezy.fi

Olen työtön, mutta voisin saada laskutettavia töitä. Kannattaako lyhyitä töitä ottaa vastaan, katkeaako työttömyyskorvaukseni?

Mikäli teet lyhyitä työkeikkoja Eezyn kautta, ei työttömyyskorvauksesi sen vuoksi katkea. Tulet saamaan soviteltua päivärahaa, käytännössä se tarkoittaa, että työttömyyskorvauksesi pienenee 50 senttiä jokaista ansaittua euroa kohti. Lisätietoa työttömyysturvasi ehdoista löydät päivärahasi maksajan, eli Kelan tai työttömyyskassasi omilta kotisivuilta.

Saanko teiltä päivärahailmoitukseen vaadittavan palkkatodistuksen?

Saat pyynnöstäsi meiltä työ-ja palkkatodistukset niistä töistä, joista olemme maksaneet sinulle palkkaa. Palkkatodistus voidaan tehdä päivärahailmoituksessasi vaadittavalta ajanjaksolta. Todistukset voit tilata sähköpostilla todistukset@eezy.fi. Todistukset ovat maksuttomia, niiden toimitusaika on 3-5 arkipäivää.

Kertyykö ansiosidonnaisen päivärahan työssäoloehto Eezyn kautta tehdystä työstä?

Kyllä, työssäoloehto kertyy aivan kuten muussakin palkkatyössä. Tarkempaa tietoa mm. vaadittavista viikkotuntimääristä löydät oman työttömyyskassasi / Kelan kotisivuilta.

Kysyttävää palvelustamme?

Jos et löydä vastausta Kysyttävää Eezystä?
Kysymyksiä sivultamme,
soita 050 448 8332,
Johanna neuvoo
arkisin klo 9-16.
Kysymyksesi voit
myös lähettää
info@eezy.fi

 

 

 

 

 

 

 

Voit myös lähettää
kysymyksesi Eezylle tästä:

Kysymyksesi

Nimesi

Sähköpostisoitteesi (pakollinen)

 

Eezyn käyttäjiä on jo

 3 562

Käyttäjiä on lähes kaikilta aloilta:

Konsultteja, IT-ammattilaisia, valokuvaajia, luovien alojen freelancereita, media- ja mainosalojen ammattilaisia, kielenkääntäjiä, rakennusalan ammattilaisia, kiinteistönhoitajia, kodinhoitajia, siivoojia, ...

 

     
+
+